Mon
Aminetten Lumi lavendel
-
Syntynyt 2.10.2004
-
Isä: Fin mva JV-03 Chinnoo
Carrero emä: Fin mva Mon Aminetten inna
Iwanda
-
Kasvattaja: Paula Kujala,
Hämeenlinna
-
Omistaja: Marja Tanskala,
Paavola & Paula Kujala, Hämeenlinna
-
Polvet 0/0, sydän Terve
silmät tutkitaan 2008
-
Pennut: Kasvattaja
suunnittelee syksylle 2008
|
Nunnu on
vikkelä, eloisa ja pusuttelija. Viihtyy sylissä ja
nauttii rapsuttelusta. Jaksaisi leikkiä vaikka kuinka
kauan ja hän onkin sarjassa Vauhtia ja Vaarallisia
tilanteita-koira. Saana on sen verran yllättävä tapaus,
että mistä pää mahtuu, solahtaa koko koira (venyttää
itsensä pitkäksi ja laihaksi pötköksi). Kotipihalla
pitää olla tarkkana, koska saattaa puikahtaa aidan
silmukasta sen ulkopuolelle (näin on kerran
tapahtunutkin). Takapihan aitaus on lautaa ja alaosa on
upotettu maahan melko syvälle. Aidan raot ovat
minimaaliset. Nopesti Saana sukeltaa jalkojen välistä
ellet pidä varaasi.
Saana
kiertää näyttelyitä aina silloin tällöin. Toiveissa
tänä vuonna ne 2 puuttuvaa sertiä suomesta, jolloin
koirsta tulisi Fin & Lv mva.. Mutta sen näyttää
aika. Muutama ulkomaan näyttelykin on suunnitteilla
kesän ja syyskesän aikana. Pentusuunnitelmia on
kasvattajallaan sitten syksyn/talven aikana.
Pienestä
koostaan huolimatta Saana on perheemme vahti. Kukaan ei
pääse yllättämään meitä ja toisinaan ilmoitetaan
olemattomistakin kulkijoista, mutta varmuus aina parasta
taitaa Saana tuumia. Saanan lempipaikka on sohvan
käsinoja, siitä näkee pieni suuri koira kauas
pyörätielle. Tempperamenttiakin löytyy vaikka muille
jakaa.
Saana leikkii
paljon ja osallistuu kaikkeen touhuun mitä sitten ikinä
emäntä tekeekin. Useimmiten on koira sitten jäänyt mm.
vaatekomeroon, vessaan ja saunaan. Sitten etsitään
sydän sykkyrässä jotta minne se nyt katosi. Onneksi
koira on aina ilmaissut olinpaikkansa ja näin päässyt
pinteestä.
Saana
haluaisi aina lähteä mukaan joka paikkaan. Jos laitat
boxin lattialle, niin takuulla sieltä kurkkii Saana.
Tarkasti seurataan myös mitä omistaja pukee päällensä
ja toimii sen mukaisesti. Jos työvaatteet, jäädään
kiltisti kotiin. Jos taas ulkoilupuvun, alkaa säpiä ja
kitina. Mikäli etsin näyttelykassia, aletaan etsimään
boxia johon mennä valmiiksi istumaan, ettei vaan jää
matkasta. Hupsu koira!
Kiitos
Paulalle tästä mainiosta neidistä.
|